stories of so-called reality

black holes & revelations

Previous Entry Share
(no subject)
annie_izm
Teen kaikkeni, jotta minun ei tarvitsisi tarttua kynään, tai alkaa näpyttämään sanoja näytölle. Se on omituista, sillä minähän rakastan kirjoittamista. Ei se ole. Minä rakastan sitä niin paljon, että vihaan. Välttelen kuin ruttoa, jotta ei tarvitsisi laittaa sanoiksi kaikkea sitä, mitä päässä on viime aikoina liikkunut. Sillä materiaalia on paljon, eikä sitä pysty edes purkamaan sanallisin keinoin siten, kuin sen itse on kokenut tai kuinka sen haluaisi sanoa. Niin käy aina. Se johtuu siitä, ettei kirjoittaminen ole mieli, joka selittyy sellaisenaan. Kirjoittaminen on vain jäsentelemistä, yritystä saada aikaan jokin jälki siitä, mitä tuntee, ajattelee tai tietää. Siinä ei koskaan voi onnistua täydellisesti, eiväthän ajatukset ole aina mitenkään jäsenneltyjä, harkittuja tai edes loogisia. Ehkä siksi sitä onkin niin helppo vihata. On tuomittu epäonnistumaan jo ennen kuin saa ensimmäistäkään sanaa paperille.

Mutta jostain syystä on silti aina yritettävä, ennemmin tai myöhemmin. 

?

Log in

No account? Create an account